P Ä Ä A U K I

kirjoitettu 29.07.2009 20:16
Varo! Hirviaita päättyy.
kirjoitettu 19.05.2009 23:22
Kiertue Lakeuksilla

Pohjanmaa –kiertue oli upea. Se käsitti käynnit Vaasassa, Seinäjoella, Ähtärissä ja Ilmajoella.

Vaasa: Sky –baari on haastava tila koomikolle, mutta olen aina pitänyt siitä juuri siksi, että tilassa PITÄÄ liikkua. Vaasan keskustan talojen katot näkyvät vähän liiankin kirkkaasti kevät aikaan ja siksi olo on kuin kalalla kuivassa akvaariossa. Ihmiset on kuitenkin aina hyvin mukana ja Vaasa on improvisoinnille otollinen paikka. Ihmiset istuvat lähellä ja siksi kontakti on helppo luoda. Joskus mietii, että kuka on suunnitellut Vaasan.?. Kun kysyy että – Hei onko hotellissanne parkkihalli? Vastaus – On joo, että menkää hotellin ohi, sitte käännytte oikealle, sitte vasemmalle, kiertäkää kortteli, tulkaa takaisin sitä isoa tietä ja sitte alas liuskaa ja sitte pitäis löytyä kyltti joka ohjaa teidät perille. Ja tämä on tosi. Kiitos Vaasa oli jälleen kiva ja hyvä.

Seinäjoki: Paha paikka koska kyseessä on kotikenttä. Tosin helpotusta tuo se, että sukupolvi on vaihtunut ja koulukavereiden pikkuveljet ja –siskot ovat paikalla. Duuni –ravintola on huippu paikka vetää. Järjestelyt toimii aina moitteetta. Kiitos tästä ravintolalle ja Toni Aurelille! Vesterisen Teemu veti niin kovan alotuksen, että itelle tuli hirmu kova energia vetää huippu keikka kotona. Veto oli hyvä energinen ja juttua pursusi sisuksista. Yleisö sai vähä omaansa, mutta onneksi pohojalaaset on notkistunu. Mut se eturivin Skate or die hip hop rap –poika niin .. sori. Mutta kiitos ku teit Showsta loistavan. Joku nyt miettii, että mitä tapahtu, niin tule keikalleni eturiviin.

Ähtäri: Paikka B52 oli yökerho joka ei valitettavasti täytynyt äärimmilleen komiikan ystävistä, mutta pieni kotoisa porukka tanssilattialle koottiin. Minä aloitin ja täytyy sanoa, että ne jotka ei Ähtärissä jaksanu lähtee kattoo, nii harmi. Tilanne oli upean lämmin, rakas ja sopivasti vittumainen. Teemu veti perään nerokkaan fiilis keikan joten pikkukiertue jatkui loistavissa fiiliksissä.
Teemu lähti itään päin ja itse jatkoin Ilmajoelle. Pakollinen visiitti Keskisen Kyläkaupassa. Käteen jäi vasara, mitta, salaattikulho, saha ja mappi.

Ilmajoki. Saavuin paikale ja järjestäjä ilmoitti, että keikka on siirretty ulos. Olin niin vihainen. Jumalauta siellä oli 10 astetta lämpökylmyyttä, niin miten ihminen voi siellä nauttia. Menin saunaan ja kirosin siellä vartin. Ulos ja lavalle. Terassi oli ihan täynnä niin mahtavaa huumorintajuista porukkaa, että kymmenen astetta muuttui helliväksi lämmöksi joka lämmittää vieläkin. Keikka oli yksi omituisimpia ja parhaimpia mitä olen tehnyt. Kiitos ihmisille Ilmajoella jotka ottivat ja antoivat 45 minuuttia täysillä. Lisää tällästä!

kirjoitettu 31.03.2009 13:15
Australiasta autokuumeeseen

Kevät alkoi loistavasti Australian reissulla. Matka oli mahtava ja pohjoisen viidakot oli käsittämättömiä. Matka toiselle puolelle palloa kestää ja siihen lisättynä noin 6 tuntia Pekingin lentoasemalla oli V** t,, Sa**t n. Kiinalaiset on hassuja TV:ssä, mutta lentokoneessa kaikki muuttuu. (jos joku nyt miettii, että yleistän niin kyllä yleistän joo) Lento oli helvettiä. Tasaista huutamista 22 tuntia. Pekingin ravintoloissa ruokatavat on ainoastaa hyväryhtisten isien juttu. Kaikki muut syövät niin, että oma syömiseni keskeytyi vitutukseen. (ja jos joku nyt miettii, että he saavat syödä niinkuin on tapana, niin totta) Minun ruokailuni ei ole yhtään tärkeämpää, kuin heidän paitsi minulle ja nämä ovat minun sivuni. Miksi ne huulet pitää olla sopassa siis siellä ja miksi on kiire ja miksi kukaan ei sano vaikka suolainen keittoliemi virtaa bisnesmiehen kauluspaidan uumeniin. Perkele perusasioita.

Tutkimuksen mukaan muurahaiset eivät ole ahkeria tai viisaita. He saavat työnsä tehtyä vain ja ainoastaan sen takia, koska heitä on niin paljon.
Tämä ei liity mitenkään Kiinalaisiin.

Yksi moka lasketti minut maanpinnalle ja sai minut olemaan arvostelematta enää ketään. Kun nousin Kiinan koneesta Suomen kamaralle, niin tokaisin kovaan äänen - VItun Japanilaiset. hyvä Niko vähän pieleen. ups

Ainiin ja pitäis ostaa hieno iso auto, koska voi.
kirjoitettu 16.02.2009 09:26

Yli kymmenen keikkaa viikossa

Viime viikko oli oikeaa keikkailua.
Viikko kulki näin:
Sunnuntai 8.2 Keikka Lahdessa ja yöllä kotiin.
Maanatai 9.2 Aamupäivällä turkuun, nousu laivaan, ilalla pari keikkaa.
Tiistain 10.2 Päivällä keikka, ulos laivasta ja Helsinkiin illaksi keikalle.
Keskiviikko 11.2 Lepopäivä, flunssa iski.
Torstai 12.2 Nousu laivaan Helsingistä, illalla keikka.
Perjantai 13.2 Keikka päivällä, ulos laivasta, lentokentälle, keikka Oulussa.
Lauantai 14.2 Oulusta Jyväskylään, illalla kaksi keikkaa.
Sunnuntai 15.2 Jyväskylästä Lahteen, illalla keikka, yöllä kotiin.

Yli kymmenen kuulostaa paremmalta kuin yksitoista.

Yhteentoista keikkaan kuului ihan huippu vetoja ja yks ihan käsittämättömän paska. Yllättävin oli Abi- yleisö, joka keskittyi kuulemaansa hyvin ja oli muutenkin mukana menossa kunnioitettavan upeasti. Kiitos teille.

Kiitos lentohenkilökunta hyvistä nauruista. Oli nimittäin paras selitys myöhästymiselle. Tilanne eteni näin: Olimme 30 minuuttia myöhässä, koska matkustajalista ja matkustajien määrä ei täsmännyt. Ratkaisu löytyi kun serkuksista toinen oli vääränä päivänä koneessa. No kuitenki lentoneiti tokaisi kaiken jälkeen, että tuli sekaannus kun koneessa oli kaksi saman sukunimen omaavaa henkilöä. Vuhuu! varmasti kovin harvinaista.

Keikat Oulussa ja Jyväskylässä jäi historiaan, sillä yhteenlaskettu katsojamäärä oli noin 1150-1200. Kiitos Ville, Zaani, Oulu, Jyväskylä ja yks Tero Jämsästä.
kirjoitettu 10.01.2009 14:28


Las Palmas - Helsinki

Rentouttavan viikon jälkeen oli aika palata kotiin. Lento meni rattoisasti nukkuen univelkaa pois. Heräsin aloitamme lähtövalmistelut- kuulutukseen ja huomasin miten viisi kuukautinen poika vahtasi. Poika oli kauniin pariskunnan kaunis poika. Siniset silmät tuijotti hypnoottisesti ja kaivoi minusta kaiken mitä pahaa olen ikinä tehnyt. Kävin syvällä, mutta tuolta syvyyksistä nousin välittömästi kun poika hymyili ja naurahti. Lapsella on uskomaton voima viedä tilannetta.
Jos suku on koolla pitkässä pöydässä jonka päässä istuu lapsi, niin kaikkien huomio on lapsessa. Katsokaa miten se syö, no vähän tipahti liinalle. Ei haittaa. Tässä vaiheessa ei ole enää kyse siitä lapsesta vaan siitä että sukunne ei tule toimeen hyvin. Jos tämä tieto yllätti, niin hyvä. Aika nostaa kissa ja laskea lapsi leikkimään.
Kiitos sille pariskunnalle ja heidän Akseli- pojalle laskeutumisesta ja nousemisesta.
kirjoitettu 15.12.2008 17:34



Luokkaerottelu on meissä aina

Uimahallin pukukopissa oli 5 noin kymmen vuotiasta poikaa lähtemässä uinnille. Kaikki viisi oli omaa ryhmää, mutta nyt ryhmässä. Poika 1 oli se nysvä joka minäkin olin pienenä. Ole hiljaa niin saat olla mukana. Poika 2 oli syönyt muutakin kuin kouluruokaa. Poika 3 oli ainut, joka osaa ruotsia. Poika 4 oli rasittava pikkunilkki, joka oppi joskus olemaan. 5 oli huolimaton puolustelija.
Kuka voittaa? No siitähän kaikessa on kyse silloin kun ollaan poikain kanssa menon päällä.
Tulin hyvälle mielelle seuratessani kuinka hyvin kaikki tuli toimeen keskenää, kunnes Kolmonen mutisi ensin jotain kovaan äänen jonka jälkeen kysyi kaikilta - Oottekö hähny tällästä pyyhettä jossain mainoksis.. jossain lehdes tai TV:ees.
Kaikki hiljeni.
Vitonen halusi paikata ja sanoi - joo oon
Kolmonen jatkoi - tää maksaa ainaski 96 euroa.
Kakkonen oli hiljaa, mutta ihan tyytyväinen kaikkeen.
Nelonen masentui ajatellen köyhyyttään.
Vitonen oli vaan ja lähti uimaan kaikki perässään.
Ykkönen ei puhu vaan miettii ja poistuu pukuhuoneesta viimeisenä.
Mitä opimme?
Olimme ja olemme samanlaisia.

kirjoitettu 14.12.2008 20:17
Suomi voitti salibandyn MM- kultaa. Onnea!!

Hyvä. Ihan oikein. Ruotsalaiset hävisivät ensimmäisen ottelunsa koskaan mm- kisoissa. Ottelu sattui olemaan finaali. Suomi johti peliä jo 4 -0 kunnes yllättäen ruotsi johti hetkessä 6-4. Pelissä tapahtui mitä tapahtui, mutta eniten jäi mieleen selostajan toiminta.
Tilanteessa jossa suomi johti selostaja muistutti koko ajan, että kyyyllä ruotsi, keltainenvaara tulee vielä ja menee ohi. Niin on käynyt ennenkin jne jne.
Ymmärrän jos kotikatsomossa suojellaan itseään pettymyksiltä mutta selostaja. Jumalauta että meni hermo.
No nyt kuitenkin rakastan selostaa ja kaikkia, koska suomi voitti.
Hyvä näin. Suomi ja Ruotsi on nyt tasoissa kaikessa. Päätin juuri.
kirjoitettu 02.12.2008 16:28
Hei kummilapsi

Miten pärskii meillä ei ku järvet on jäässä
Päätökset on tosi vaikeita eikö
Joskus täällä hyvin vointi valtiossa pitää päättää, että vaihtaako työpaikkaa.
Toisaalla tarjotaan parempaa palkkaa ja toisaalle sykkii sydän. Palkka on muuten sitä, että kun rehkit paljon niin saat ruokaa. Täällä meillä se on että kun rehkit 8 tuntia niin saat digiboxeja, hienoja drinkkejä ja erikoiskahvinkeittimiä. Jos rehkit yli 8 tuntia niin voit lähteä jouluksi johonkin kehitysmaahan.

No mutta kohta on joulu, jouluna on mukavaa. Teilläkin varmaan perheet kokoontuu yhteen ja vietetään kivaa aikaa vaikka koko kylän kanssa. Täällä meillä suomessa josta muuten joulupukki on kotoisin joulun vietto on vähän muuttunut. Kiltteydellä ei niin ole enää väliä saat kuitenkin lahjoja, koska näin vanhemmat paikkaa sen että eivät olleet katsomassa jääkkiekko harjoituksiasi. Jouluaattona meillä on uudet tavat. Tärkeintä on vetää känni ja yrittää unohtaa kaikki paha, mutta ei hätää laskuhumalassa kyllä rakkaus tulee kovalla sykkeellä ulos ja sitten tulee paha mieli ja mennään teroittamaan kirves.

Taas tuli päähäni yksi päätös mikä pitää tehdä. Laitetaanko ikkunalle minkälaiset jouluvalot. Toisaalta kaikkien mielestä ne tavalliset on tyylikkäämpiä, mutta välkkyvillä valoilla saadaa naapurille viesti omasta elintasosta, joka meillä on hyvä. Tyyli on muuten sitä, että yleensä joku toinen meille ulkomaalainen hyvinvointivaltiolainen päättää värin ja kankaan ja sitten te teette sen ja sitten me ostetaan se ja se ulkomaalaishyvinvointivaltiolainen voi ostaa oikeaa tyyliä koska sillä on siihen varaa.

Kohta on itsenäisyyspäivä. Te ette voi tietää mitä se tarkoittaa, mutta meillä se tarkoittaa sitä, että soditaan itsemme vapaiksi kaikista siteistä, että sittein voidaan taas liittyä johonkin esimerkiksi Natoon tai EuroopanUnioniin. Mitä Nato ja EU ovat, sitä mekään emme tiedä.
kirjoitettu 02.12.2008 16:06

Ihminen ja ihmiset

Kaupungeissa kuhisee ja ihmiset liikkuu. Nyt on mentävä kauppaan. Kohta ei ehdi.
Metro, raitiovaunu tai lähijuna. Kaikki hyviä vaihtoehtoja liikkua. Mitä tapahtuu kun ihmisiä on paljon liikenteessä. Jos raitiovaunussa on paljon populaa niin luulisi, että mies ja nainen malttaa. Ei. Silloin ei malteta. Kun vaunu pysähtyy, niin riippumatta siitä onko vaunusta tulossa pois ihmisiä niin minun on päästävä sisään nyt. Heti. Tuossa on nyt äiti ja lapsi tulossa portaita alas, mutta tärkeintä on se, että minä pääsen sisään nyt, koska vaunulla on tapana lähteä liikkeelle juuri kun ihmiset eivät ole vielä päässeet ulos. Ei me kehitytä. Evoluutio korjaa heikot. Odotellaan vaan hetki.

kirjoitettu 24.11.2008 12:53
Pirun pikkujoulu

Pikkujoulukeikkailu on kiivaimmillaan. Aina olen viihtynyt noissa firmojen erilaisissa tilaisuuksissa ja tiloissa, joissa ei koskaan tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. Viime perjantai käänti kelkan. Yksi illan keikoista oli vaikea. Yleisössä oli mies joka oli selkeästi sitä mieltä, että olin väärässä paikassa ennen kuin otin edes mikrofonin käteeni. Esitys eteni jokseenkin näin. -Hei olen Niko -- etkä oo. -Kävin Atlantassa. -- ei pidä paikkansa. jne
Harmittaa ainoastaan niiden ihmisten puolesta jotka halusivat kuunnella esitystä. Toisaalta jos annoin edes vähän ilonaiheita tuolle selvästi "uupuneelle" ihmiselle niin hyvä ja Hyvää Joulua sinulle. Toivottavasti et ole hirveän yksin.
kirjoitettu 17.11.2008 18:26

Reippaana

Se on pienestä kii. Päiviä on mennyt tarpoessa itsesäälissä ja pohtien riittämättömyyttään. Uin tänään pari kilometriä ja kaikki muuttui hetkessä. Ensinnäkin pidin suuni veden alla kiinni, niin olosta ei tullut kovin kusetettu. Kotimatkalla kuuntelin voimarockia ja katsoin kaikkia nuhdellen. Jos on reipas olo, niin kukaan ei satuta.

Obama puhuu hyvin ja on vielä hengissä. Hyvä
kirjoitettu 16.11.2008 17:09

Kiitos!

Tänään voin kiittää, koska eilen kaikki onnistui. Lahdessa Teatteri Vanha Jukossa pyörii klubini, jota olen pyöritellyt jo vuosia. Ensinmäiset vuodet oli vaikeita ja takkiin tuli rahallisesti, mutta joku sai aina jatkamaan. Se kannatti, sillä nyt kaikki pyörii ja toimii. Tänä syksynä sali on ollut täynnä ja koomikot näyttänyt parastaan. Kiitos siis eilisestä Helille, Fredille ja Teemulle. Kiitos Teatteri Vanha Juko ja kiitos Martat, annoitte paljon. Kiitos perhe ja Äitimaa. Jumalaa en kiitä, koska toivon että sillä oli vähän muuta. Kiitos!
kirjoitettu 14.11.2008 18:29

Kuinka paljon kusivettä voi juoda?

Kävin uimassa. Uinti maistui ja oli helppoa. Puolen kilometrin jälkeen mietin, että montakohan kertaa olen hörpännyt tuota vettä. Toisen puolen kilometrin aikana huomasin, että silloin tällöin suuhun pujahtaa desi. Uin rintaa joten pääni käy pinnan alla joka vedolla. Kilometriin mahtuu siis monta desiä. Onkohan se terveellistä ja mitä kaikkea siitä desistä löytyy? Vastauksen voit lähettää osoitteeseen 2b.
kirjoitettu 14.11.2008 11:02
Niin siitä keikasta. Fiilis oli mahtava koko ilta meni koomikoilta loistavasti. Itse sain esiintyä viimeisenä ja meni kieltämättä yliyrittämisen puolelle. Heräsin ja välittömästi aloin miettiimään, miksi tein noin ja näin ja tollei. No tänään samanlainen veto. Kulttuuritalo on loppuunmyyty joten fiilis on varmasti mahtava. Nyt sitte vaan rento.. rento.
kirjoitettu 13.11.2008 12:37
Tänään Helsingin kulttuuritalolla klo 19.30 pasahtaa aikamoinen kööri lavalle. Ilassa esiintyy kovia jätkiä, mutta aikaa kaikilla on vain 10 min. Ajattelin nyt julkistaa esitykseni sisällön. - Hei mä olen Niko ja oikeen hyvää illan jatkoa-. No ei mut kyllä antaa haastetta toi lyhyt setti aika. Tällä hetkellä fiilikset on aika ristiriitaiset, mutta eiköhän se irtoo. Kirjoitan yöllä keikan jälkeen miten meni. Hyvä ja pidetään hauskaa!
kirjoitettu 12.11.2008 13:20
Uudet sivut - Uuden elämän alku

Eilen puolen yön maissa kaikki tuntui taas helpolta. Käy aamulla uimassa, kirjoita jotain, lue kirja, perusta tuotantoyhtiö, kirjoita tv- sarja, oma talk show, ota yhteyttä ystäviin. Eilen kaikki oli kristallin kirkasta. Tänään heräsin klo.13. Lähdinkö etenemään eilisen listan mukaan. En. Ainut jatus on, että olis nälkä, mut jaksaako sitä nyt ruokaa tehdä. Miksi kaikki tuntuu niin pirun helpolta yöllä ja aamulla kaikki hajoaa. Toisaalta kirjoitanhan minä tässä, tästä. Jihuu.

Uudet sivut -Uuden elämän alku